torstai 12. tammikuuta 2017

Tapahtui Pasilassa, Pariisissa ja Hampurissa

Hampurin uusi Elbphilharmonie-konserttikeskus avattiin eilen. Kuva: Thies Rätzke.
Eilen keskiviikkona juonsin ensimmäisen suoran radio- ja tv-lähetyksen vuoteen. Kepulisti pystyin peittämään siihen liittyneen suurjännityksen, kunnes lp-soittimen käsittely lähikuvassa paljasti tutisevan käden. Sekin johtui joulupiparkakkujen kaneelista, väitän. Katsokaa Kantapöytä tästä.

Pasilan lasiliukkailla kaduilla mieleni ei vähään aikaan halaja muualle. Paitsi eilen iltapäivän hämärässä, kun luin uutisen Ranskan kansalliskirjaston keskustarakennuksesta. Sen remontaashin ensimmäinen vaihe on kuuden vuoden jälkeen valmistunut.

Jos tänä viikonloppuna joku teistä on Pariisissa, menkää ihmeessä katsomaan - ei tarvita edes kirjastokorttia, koska uudistettuun Richelieu-rakennukseen on vapaa pääsy: Rue de Richelieu 58.

Sen Labrouste-salista on valmistunut lämpimillä ja kylmillä valosävyillä leikittelevä kirjojen katedraali, jonka kupolien alla ajatukset nousevat korkealle. Sali on nimetty sen Napoleon III-aikaisen arkkitehdin Henri Labrousten mukaan.

Korjaus maksoi 230 miljoonaa euroa. Koko rakennuksen remontin on määrä valmistua vuoteen 2020 mennessä.

Pariisin kansalliskirjaston Labrouste-sali.
Toinen ilouutinen kantautui Hampurista, jonka Elbphilharmonie vuosien odottelun jälkeen eilen keskiviikkona avautui. Se on uusi konserttikeskus upeine saleineen, jonka avajaisjuhlan yleisö ylisti Yasuhisa Toyotan suunnittelemaa akustiikkaa NDR-kanavan haastatteluissa. Avajaisiin osallistuivat niin liittokansleri Angela Merkel kuin liittopresidentti Joachim Gauck.

Dramatiikkaa toivat lukuisten avajaisiin laulajiksi kiinnitettyjen taiteilijoiden sairastumiset. Ensin sairastui tenori Jonas Kaufmann, sitten sopraano Anja Harteros. Viime hetkellä vilustui Camilla Tilling. Apuun tulivat Hanna-Elisabeth Müller ja Pavol Breslik.

Tilaisuuden alku viivästyi rajuilman takia. Sekavassa avajaisohjelmassa ei ollut tilaa talon residenssisäveltäjän, Matthias Pintscherin musiikille.

Mutta, Hampuriin on päästävä. Katsokaa avajaiskonsertti tästä.


lauantai 7. tammikuuta 2017

Pimeä kaupunki opettaa meitä näkemään

Valofestivaali Lux Helsingin teokset ovat nähtävissä klo 17-22.
Miten mukavaa avata vuosi 2017 Herrasmiehen päiväkirjassa ja toivottaa samalla kaikille lukijoille erinomaisen hyvää uutta vuotta!

Uusi vuosi alkaa Alppien pohjoispuolella aina ihanissa tunnelmissa: täällä on pimeää. Pimeyttä ei arvosteta, vaikka sen pehmeä peitto on yhtä vähiin käyvä luonnonvara kuin hiljaisuus. Tästä kirjoitan enemmän uuden Antiikki & Design -lehden kolumnissa.

Loputon pimeys on innoittanut monet Euroopan kaupungit järjestämään valofestivaaleja. Hirmuinen väkimäärä vaelsi loppiaisiltana Helsingin katuja ihastellen, ihmetellen ja makustellen valofestivaali Lux Helsingin taideteoksia. Niitä voi käydä katsomassa maanantaihin saakka Tuomiokirkolla ja sen ympäristön kortteleissa.

Kannattaa tehdä talvi-illan lenkki myös Ruoholahden Kaapelitehtaalle, jossa välkkyy ja sirisee pienimuotoisempia valoteoksia. Festivaaliin kuuluvien valoteosten jälkeen alkaa nähdä valon ja pimeyden kauneutta myös muualla. Vielä kerran: Hyvää uutta vuotta!
















keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Hyvä-Tuomas joulun juopi

Samppanja sopii jouluun.

Omaa jouluani on lapsesta saakka edeltänyt pitkä harjoitusjuhlien sarja. Juhlakausi alkaa itsenäisyyspäivänä, jolloin Äiti leipoi hedelmäkakut joulua varten (niiden pitää saada maustua itsekseen). Sitten oli luokkakaverini Antin syntymäpäivät, sitten Sibeliuksen syntymäpäivä, sitten koulun joulukonsertti, sitten isoveljeni syntymäpäivät, sitten omani. Kun joulu saapui, oli parhaat juhlat oikeastaan jo juhlittu.

Näin on käymässä tänäkin vuonna. Mutta hyvä niin, sillä Tuomaanpäivään mennessä on kertynyt kokemusta jouluajan parhaista juhlanautinnoista.

1. Kuten jo ensimmäisestä kuvasta huomaatte, on joulun paras juoma samppanja. Itse olen luottanut André Clouet'n taloon, jonka Grande Réserve toimii niin alkumaljana kuin kevyen liharuoan kanssa. Juhlavampi versio on Clouet'n Millesime vintage 2008. Molempia saa Alkosta ja Eckerö marketista (24,90 ja 41,70).

Lanttu.

2. Tämän joulun hittiruoka on halpa ja ekologinen: uunijuurekset. Ne sopivat lisukkeeksi mille tahansa muulle ruoalle ja ovat kaiken lisäksi kauniin näköisiä.

Itse kuorin ja pilkon syvään uunivuokaan porkkanoita, bataatteja, punasipuleita, valkosipuleita, juuriselleriä, palsternakkaa, lanttua, naurista ja punajuurta. Punajuuret pilkon kaikkein pienimmiksi, koska ne kypsyvät hitaimmin.

Lopuksi valelen juuresröykkiön päälle desilitran verran sekoitusta, jossa on oliiviöljyä, siirappia, suolaa, pippuria ja leikattua timjamia. Juuresten annetaan olla ensin ilman kantta 45 minuuttia kahdessa sadassa asteessa ja sitten pari tuntia 175 asteessa mieluiten peitettynä.

Uuniruokaohjeissa paistoajat ovat aina niukkoja, joten on hyvä varata tämänkin hauduttamiseen vähintään pari tuntia. Kypsymisaika riippuu vuoan reunojen paksuudesta ja juureskokonaisuuden suuruudesta. Valmiiden juuresten päälle voi puristaa limetinmehua, leikata lisää tuoretta timjamia ja tarjota kylkeen aiolia. Niiden kanssa sopii tietysti samppanja.

Paras pipari tulee Ruotsista.

3. Paras joulupipari on ruotsalainen Kronans cederpepparkaka, jonka maustamiseen on käytetty inkivääriä ja setripuunöljyä. Pelkkä kannen avaaminen saattaa ilmoille sellaiset aromit, että pää menee pyörälle.



4. Juhlamusiikiksi suosittelen erikoisempaa uutuuslevyä, jolla Länsi-Turunmaan suomalaisen seurakunnan kirkkomuusikko Tomi Satomaa soittaa kolmen saaristolaiskirkon urkuja. Kun vuodelta 1791 peräisin olevat Nauvon kirkon urut päästävät ensimmäisen lämpimän henkäyksensä, tiedät että juhla on koittanut.


5. Ei joulua ilman Aleksis Kiveä. Ainaisen Impivaaran jouluillan sijaan suosittelen Kiven lyhyitä tarinoita. Simeonin käynti Saapasnahkatornissa, Sika ja juomari sekä Ankara linnanherra ovat huikeita.

"...koska hän arveli kaikkein jo linnassa lepäävän syvimmässä unessa, läksi hän, käärittynä avaraan, hienoiseen huiviinsa, lemmen-retkellensä, hiipi varjona ulos, katosi pian metsän kohtuun, ja liehahti kerran kasteisessa viidassa sininen liina..."

Hyvää joulua!


torstai 8. joulukuuta 2016

Hyvät kuulijat, tämä kirjoitusvapaamme alkaa olla lopuillaan

Joulukuu 2016. Tukholman valtiollinen musiikkikirjasto.
Palaan radio- ja tv-työhön tammikuun alussa. Ristiriitaisia ajatuksia. Niin paljon olen saanut aikaan, niin paljon jää kesken. Silti, ihana palata takaisin sinne, mistä kaikki vuosi sitten alkoi.

Takaisin Pasilaan.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Antiikkinäyttelyssä kärpäsetkin ovat hopeaa

Venäläistyyliset kalvosinnapit herättävät huomiota juhlissa kuin juhlissa. Hintapyyntö oli 3000 euroa.
Antiikkiliike Galerie Donnerin syysnäyttelyn avajaisia vietettiin viikonloppuna Helsingin Merikadulla. Tarjolla on 1700-luvun arvotaiteen lisäksi uutuuksia.

Kun lauantaina sinne sisään astuin, kiinnittyi huomioni heti pulleiden antiikkilipastojen päälle laskeutuneisiin jättihyönteisiin. Hopeasta ja lasista taidokkaasti valmistetut kärpäset, koppakuoriaiset ja muurahaiset hohtivat jalopuuta vasten jäätävän ihanasti.

Hopeiset taideteokset on tehnyt hopeaseppä Ru Runeberg, joka näkee yhtäläisyyksiä hyönteisten ja ihmisten välillä: niidenkin joukossa on niin työmuurahaisia kuin sivustakatsojia. Runebergin hyönteiset ovat ajan myötä alkaneet saada inhmillisiä piirteitä, kuten silmäripsiä ja pusuhuulia. Yksi sudenkorento on ottamassa itsestään kuvaa selfiekepin kanssa.

Esineet ovat hauska lisä juhlakattauksessa, koska niillä on myös käyttötarkoitus. Suuri tsetsekärpänen on öljykannu ja pillerinpyörittäjä suola-sokerikko. Sudenkorennosta voi ripotella uunijuurestensa päälle pippuria.


Tsetsekärpäsen kärsästä voi valuttaa öljyä salaatille.

Ru Runeberg tekee hopeatöitä ateljeessaan Vaasassa.

Sudenkorento ottaa itsestään kuvaa selfiekepin avulla.

Syysnäyttelyn ylpeys on Alexander Roslinin maalaama muotokuva verotarkastaja Adrien Jacques Puissantista. Se oli vuoden 1781 Pariisin salongissa esillä neljän muun Roslinin muotokuvan kanssa. Vuosittain tai joka toinen vuosi järjestetty Pariisin salonki oli aikanaan maailman tärkein taidetapahtuma.

Verotarkastajan väsyneistä silmistä voi jo huomata hänen 80 vuoden ikänsä. Ylellinen samettitakki ja kultanapit kertovat varallisuudesta.

Roslinin muotokuvan edustalla on tukholmalainen kirjoituslipasto noin vuodelta 1770 ja Meissenin kirjoitustarpeisto 1800-luvun alusta.

Galerie Donner jatkaa yhteistyötä tukholmalaisten Kurt Ribbhagenin ja Claes Moserin liikkeiden kanssa.

Ribbhagenin koruvalikoimasta löytyi tällä kertaa varsin näyttävät kalvosinnapit. Niiden punaisen emaljin ja ruusuhiottujen timanttien yhdistelmä huokuu keisarillista tyyliä, joka sopisi mainiosti itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle.

Galerie Donnerin syysnäyttely on avoinna sunnuntaihin 4.12.2016 asti.



Sellotaiteilija Martti Rousi (vas.) keskusteli Galerie Donnerin omistajan Arthur Aminoffin kanssa.



perjantai 18. marraskuuta 2016

Maanjäristys iski Ylen esittelemän viinitilan naapuriin


Voimakas maanjäristys ravisutti Uutta-Seelantia maanantaina. Tähän mennessä on vahvistettu kahden ihmisen kuolleen ja ainakin 20 loukkaantuneen.

Huolestuin, kun kuulin että järistyksen keskus sijaitsi eteläsaarella lähellä Hanmer Springsiä, vain puolen tunnin ajomatkan päässä Antill Estaten viinitilasta, jossa vuosi sitten vierailin aputyöläisenä. Viininviljelijä Julian Young oli silloin haastateltavana Ylen Hienostelua-ohjelmassa.

Mutta ei hätää. Viinitilan isäntäpari lähettää Herrasmiehen päiväkirjan lukijoille parhaat terveisensä. He ovat hyvissä voimissa, eikä maanjäristys ihme kyllä aiheuttanut lainkaan vahinkoja.

"Olin Christchurchissa hoitamassa äitiäni, ja vaikka todella huomasimme järistyksen, se ei ollut niin paha siellä. Julian oli tilalla ja sanoi että se oli pahin mitä hän on koskaan kokenut. Mutta siitä huolimatta vahinkoja ei tullut. Meillä oli siis onnea", tilan emäntä Janice Antill sanoo.

Julian Young ja Janice Antill selvisivät maanjäristyksestä.
Järistyksen keskuksesta johtaa siirroksia pohjoissaarella sijaitsevaan pääkaupunkin Wellingtoniin, jossa vahingot ovat paljon suurempia. Kolme rakennusta on julistettu turvattomiksi ja 16 on tarkkailulistalla.

Suuria jälkijäristyksiä pelätään. On 95 prosentin todennäköisyys, että se tulee olemaan 5-5,9 magnitudin suuruinen.

Vuosi on tarjonnut Julianille ja Janicelle myös ilonaiheen. "Meillä oli hyvä viinisato", he kirjoittavat.



perjantai 11. marraskuuta 2016

Viekää isä museoon

Luca Mombello maalasi Neitsyt Marian ja Jeesus-lapsen seuraan Jumalan, mikä oli renessanssissa poikkeuksellista.
Kun olin lapsi, vei isä minua museokäynneille. Jos teidän isänne ei tehnyt niin, viekää te puolestanne hänet museoon. Lähtekää kierrokselle vaikka sunnuntaina, kun vietetään isänpäivää.

Helsingistä suosittelen nyt kahta museokohdetta. Kansallismuseossa on näytteillä renessanssimaalareiden saavutuksia lombardialaisista kokoelmista, erityisesti Brescian Pinacoteca Tosio Martinengolta. Niiden usein uskonnolliset aiheet puhuttelevat loppuvuoden juhlakauden lähestyessä.

Toinen huippukohde on tietysti maan isän, Urho Kekkosen kotimuseo Tamminiemi, joka ei esittelyjä kaipaa. Tai oikeastaan kaipaakin, sillä kannattaa osallistua opastetulle kierrokselle. Museon mainiot oppaat osaavat kertoa kaiken kristallikruunusta, flyygelistä ja saunan löylyistä. Virallinen isänpäiväkuva kannattaa ottaa kahvilan näköalapatiolla.

Epäilen, että Moronin maalaamalla tuomarilla on otsassaan syfiliksen aiheuttama "Venuksen kruunu".

Lorenzo Lotto maalasi Neitsyt Marian, Jeesus-lapsen, Johannes Kastajan ja Pyhän Katariinan.

Giovanni Gerolamo Savoldon Huilunsoittaja (1525) on yksi ajalle tyypillisistä musiikillisista muotokuvista. 

Ahkera talonmies loi aina huolellisesti lumet Tamminiemestä.

Tamminiemen flyygelillä on soittanut mm. Kaj Chydenius.

Näistä kirjoista Urho Kekkonen opiskeli englantia.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Perttulan kylä ei unohda Crusellia

Crusell ylitti lapsena moneen kertaan Kuhakosken.
Eilen sunnuntaina oli juhlapäivä: sain soittaa Crusellin klarinettikvartettoja hänen lapsuutensa maisemissa Nurmijärvellä. Crusell muutti syntymäsijoiltaan Uudestakaupungista 8-vuotiaana Nurmijärvelle, ja siellä Perttulan kylään, kylän samannimiseen kantataloon.

Silloista kantataloa ei enää ole pystyssä (nykyinen sijaitsee Lopentien toisella puolella), eikä liioin Crusellin perheen asuttamaa mökkiä. Niiden paikalla, kylämäen rinteellä, sijaitsee nuorisoseuratalo Rientola, jonka avarassa salissa kvartettimme eilen esiintyi. Katselimme sieltä samoja aukeita peltovainioita ja korvenreunoja kuin Berndt lapsukaisena. C-molli-kvarteton Pastoraali keinui suloisesti.

Tilaisuudessa julkistettiin Perttulan kyläkirja Kuhajärven rantamilla, johon Perttulan, Numlahden ja Uotilan kylien tapahtumia on yhteen koottu. Crusell on saanut kirjaan oman artikkelin.

Rientolan sali tuli tupaten täyteen kyläläisiä ja muita kiinnostuneita, ja he kuuntelivat keskittyneesti valikoimiamme osia entisen naapurinpoikansa klarinettikvartetoista. Perttulan-aika oli Crusellille tuikitärkeää, koska siellä hän oppi klarinettia soittamaan. Viereisen Uotilan kylässä oli nimittäin sotilastorppa, jossa asui sotilassoittaja Erik Westerberg perheineen. Loppu on Suomen ja Ruotsin musiikinhistoriaa.

Yksi asia perttulalaisia vaivaa. Miksi Crusell on omittu Uuteenkaupunkiin? Varmaan siksi, että rannikolla on ollut rahkeita järjestää vuosittainen Crusell-viikko. Ei kun vaan samanlainen pystyyn Nurmijärvelle! Perttulassa näyttää kohoavan monta isoa taloa, joiden saleihin kotikonsertit järjestyvät. Ja on siellä yksi iso kartanokin.

Perttulan kylästä kertovaa kirjaa saa ostaa mm. Nurmijärven kirjastoista.

torstai 20. lokakuuta 2016

Tämä tietokirja elää syksyn jälkeen monta joulua



Uutuuskirja kertoo muun muassa sen, miten Raamattu liittyy Seitsemän veljeksen Hiidenkiveen.


Mannertenväliselle lennolle olin sattumoisin valinnut mitä parhainta matkalukemista. Se virkisti matkan väsyttämää suomenkieltä, hoiti koti-ikävää ja tarjosi niin paljon uutta tietoa, että kohiseva Airbus A330-300 ympärilläni muuttui lintukodoksi.

Lukemisenani oli tämän syksyn uutuuskirja, Sitaattien salat (SKS), joka artikkelien muodossa kertoo suomen kieleen juurtuneista sanonnoista, henkilöistä ja paikoista. Kirjoittajat Tuula Uusi-Hallila ja Anne Helttunen esittelevät siinä niin Kauppa-Lopon, Putkinotkon kuin Impivaaran.

Kirjan nimeen nostettu sana sitaatti on siis vain yksi puoli teoksen annista - se taustoittaa sitaattien, kuten Ei saa jäädä tuleen makaamaan, lisäksi henkilöitä, kuten Nummisuutarien Eskon, sekä paikkoja, kuten Lintukodon. Aiheiden edellytyksenä on ollut se, että ne ovat peräisin kirjallisuudesta. Elmo ja Mielensäpahoittaja ovat mukana, vaikka ne ennen menestyskirjaa ilmestyivät radiokuunnelmina.

Parhaimmillaan artikkelit ovat mehuisaa kaunokirjallisuutta itsessään. Hieno on Aleksis Kiven Hiidenkiven kuvailu, jossa jännittävien tapahtumien lomaan punotaan yhteydet Raamattuun, yhteiskuntapolitiikkaan ja vapaustaistelun unelmiin. Hiidenkivi on se suuri kivi, jolle veljekset pakenevat härkiä. Se kuvaa elämän käännekohtaa, uuden aikakauden odotusta ja kulttuurin murrosta. Kohtaus sijoittuu tarkalleen romaanin puoliväliin.

Myös toinen Kivi-aiheinen teksti sanonnasta Syksystä jouluun lukeutuu kirjan valioihin. Se alkaa Eino Leinon Kivi-iltamissa 1901 lukemalla juhlarunolla, jatkuu rinnastaen siihen Kiven elämänvaiheita, mistä kirjoittaja pääsee syksyn ja joulun merkityksiin Kiven tuotannossa. Lopussa muistutetaan, miten sanonta on nykyään siirtynyt kustannusalalle kuvaamaan kirjan lyhyttä elinkaarta. "Melankolian makua" on siinä, että syksyllä ilmestyneet kirjat vanhentuvat joulun jälkeen paperijätteeksi.

Merkitystään muuttaneet sanonnat ovat kirjan kiinnostavinta antia. Sellainen on esimerkiksi Eino Leinon ilmaus Kansakunnan kaapin päällä. Leino käytti sitä satiirisesti toteamaan, miten merkkihenkilö muistetaan pelkästään kipsipäästä arvokkaalla paikalla. Nykykäytössä ironia on unohtunut, ja kaapin päällä oleminen tarkoittaa yksinkertaisesti merkkihenkilön julkista arvostusta tai jopa palvontaa.

Kirjaansa Uusi-Hallila ja Helttunen ovat ottaneet myös sellaisia aiheita, joista en ollut aiemmin kuullut, tai joita en itse olisi osannut nimetä kielenkäyttöön juurtuneiksi ilmauksiksi. Toki on mukavaa, että oppii uutta, mutta sellainen kertonee myös kulttuurin muutoksesta. Hillitte ittes, Matami Röhelin, Sasu Punanen tai Wilhelmiina Wäisänen eivät ole itselleni aiemmin tulleet vastaan.

Nummisuutarien Eskon viereen kirjoittajat ovat nostaneet Nummisuutarien Martan. Onko se tosiaan niin yleisesti tunnettu kirjallisuuden henkilö? Esimerkin nykyisestä käytöstä kirja tarjoaa vain Aku Ankan Nummisuutarit-teemanumeron.

Löysempää ajatuksenjuoksua löydän yksittäisistä lauseista, joissa kirjallisuuden ilmiöt yritetään liittää osaksi kuvitteellista suomalaista kansanluonnetta. Naamalleni ilmestyy uurteita, kun minulle kerrotaan sellainenkin ihmetys että suomalaiset istuvat raitiovaunussa naama peruslukemilla. Havainnot eivät onnistu korostamaan suomalaisten erityisyyttä kirjassa mainittuihin "ulkomaalaisiin" nähden, keitä he sitten ovatkaan. Kenties lentokoneessa ympärilläni naama peruslukemilla istuvia japanilaisia?

Esipuheessa kirjoittajat kertovat olevansa kiinnostuneita kulttuurin siirtämisestä. Vaan eihän kulttuuri ole mikään lohkare. Se on tekemistä, kokemista, sukupolvesta toiseen jatkuvaa elämää, uusien sananparsien pystytystä. Ja sitähän tämäkin kirja tekee: ei se siirrä, vaan kirjoittaa kulttuuria uudelleen, aineksista, joista vanhimmat kumpuavat vuosisatain takaa.

Kirjoittajien rohkeus nostaa päivänvaloon tuntemattomiakin aiheita todistaa kulttuurista, joka on elossa. Jos ette ehdi tarttua tähän kirjaan ennen joulua, niin tehkää se ensi vuonna. Kyllä se useamman joulun yli elää.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Mihin tarvitaan valaanlihaa?

Tokiolaiset ystävykset Kumiko (vas.) ja Naomi söivät lounaaksi valasta Tsukijin markkinoilla.

Tarvitaanko tätä? No, herkullistahan se on. Valaanlihaa myydään avoimesti Tsukijin suurmarkkinoilla Tokiossa. Istun valaanlihaan erikoistuneessa ravintolassa edessäni valaan osia eri tavoin valmistettuna.

Kieltä, filettä, nahkaa, tempuraa ja "pekonia", jota dipataan suola-astiaan. Tartarin päälle on rikottu raaka kananmunan keltuainen.

Valaankieltä (vas.), filettä ja tempuraa.

Annokset maksavat kymmenisen euroa lajilta. File maistuu naudanlihalle, tartar pääosin siihen sekoitetulle sesam-kastikkeelle. Kieli on sitkeätä ja tempurassa rasvan maku peittää muun.

Japanin edelleen harjoittama valaanpyynti herättää raivoa luonnonsuojelijoissa. Suuren merinisäkkään tappaminen aiheuttaa turhaa kärsimystä.

Voisihan tämänkin lihansyönnin lopettaa. Hyvää oli, mutta ei lainkaan välttämätöntä.


Tästä kuljetaan valasravintolaan Tokion Tsukijissa.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Tokiolainen viinibaari ei köyhiä kaipaa

Harva sen tietää: tässä sijaitsee Esperance-viinibaari. 
Tokion hienoimman viinibaarin kuvailu alkaa vaikeasti, koska en edelleenkään tiedä, miten sinne pääsee. Mutta älkää huolestuko: kätketty sijainti on osa paikan ideaa.

Kävelin aluksi muun seurueen mukana arvostetun Roppongin alueen vilkkaita pääkatuja, kunnes yhtäkkiä käännyimme hiljaiselle ja pimeälle asuntoalueelle. Sitten laskeuduimme portaat alas, ja pienen oven avattuamme oli meitä vastassa isäntä Tadaaki Narita vaimonsa Akikon kanssa.

Baarin nimi on Esperance, ja se on mielissään, jos uudet asiakkaat eivät sinne noin vain löydä. Vakiintunut kävijäkunta koostuu varakkaista lääkäreistä ja pankkiireista. Viinilasillinen voi maksaa tuhat euroa.

Matsutake-sienet tulivat tällä kertaa Kanadasta.

Paikan pitäjä Tadaaki Narita on suuri klassisen musiikin ystävä. Koko seinän täyttämästä levyhyllystä hän valitsi täksi illaksi muun muassa Pierre-Laurent Aimardin soittamaa Lisztiä.

Erilliseen kabinettiin oli katettu Limoges-tehtaan koristemaalatut posliinilautaset sekä Tadaakin käsinkirjoittama menu, joka lupasi kuusi ruokalajia äyriäisistä kalan kautta karitsaan. Kosketin povitaskuani: luottokortti oli mukana.

Alkajaisiksi avattiin pullollinen Pierre Callot'n Clos Jacquin -samppanjaa. Sen omenainen ja valkoisia kukkia tulviva tuoksu sopi erinomaisesti keittiön tervehdykseen, beluga-kaviaarilla täytettyyn muffiniin.



Sen jälkeen saimme pureksia ympyrän muotoon aseteltuja haaleita simpukoita. Kun samppanja oli juotu, avasi Tadaaki vuoden 1997 Grand cru -Chablis "Bougros":n. Esiin tulvahti niin popcornin kuin toffeen aromeja.

Ja voiko pieleen mennä, jos paistaa halkaistuja matsutake-sieniä? Ne olivat tällä kertaa kanadalaisia, minkä saattoi todeta tavallista valkeammasta väristä.

Täyteläinen Chablis riitti vielä Kyushulta kalastetun meriahvenen seuraksi, mutta sitten oli aika avata illan punaviini. Se oli Robert Arnoux'n Romanée Saint Vivant vuodelta 1987. Viini vaati hieman aikaa kesyyntyäkseen. Muutaman tovin jälkeen se alkoi antaa parastaan, sen marjat ja mausteet kiemurrella savuna kielen päällä. Kohtelias burgundilainen antoi samalla tilaa ruokatoverilleen, australialaiselle karitsalle, jonka eväiksi oli paahdettu muutama pikkukastanja.

Illan ylellisin viini: Romanée-Saint-Vivant vuodelta 1987.

Tähän lopahti illallinen. Juustot unohtuivat isännältä kokonaan, ja saimme ohuen siivun makeaa kreemitorttusta. Siihen ei jälkiruokaviiniä tarjottu, mutta olihan Korsikalta tuotua kivennäisvettä vielä jäljellä.

Koitti laskun aika armoton: 32 400 jeniä per henki. Se on 280 euroa.

Kävellessäni köyhtyneenä miehenä Roppongin katuja minulle kerrottiin, että maksoimme kaverihinnan. Oikea lasku olisi ollut kaksinkertainen.

Kannattiko Esperancessa sitten käydä? Viinien puolesta kyllä, mutta ruoat jäivät pettymykseksi. Vaikka kokin käytettävissä olivat eräät maailman parhaista raaka-aineista, hän ei saanut niiden mahdollisuuksista kaikkea irti.

Akiko ja Tadaaki Narita hyvästelivät illallisvieraat.