tiistai 23. elokuuta 2016

Väärän kuninkaan päivä Öölannissa

Sollidenin linnan piirsi arkkitehti Torben Grut, sama mies joka suunnitteli Tukholman Olympiastadionin.
Ruotsissa kansalainen pääsee yllättävän lähelle kuningasperhettä. Tai ainakin sellainen tunne hänelle taitavasti luodaan.

Bernadottien kesäpalatsi Solliden sijaitsee Öölannissa, venytetyn vadelmaveneen muotoisella saarella, jonne mantereelta vie huimaava kuuden kilometrin pituinen maantiesilta. Sinne lähdin minäkin, enkä sillalla hopeanharmaiden Volvojen keskellä voinut kuvitellakaan miten lähellä kuningatar Viktorian vuonna 1906 rakennuttamaa italialaistyylistä huvilinnaa pian saisin kävellä.


Haaga-prinsessojen leikkimökki oli aiemmin Grönadalin torpan asuinrakennus.
Palatsille vievällä mutkittelevalla pikkutiellä voi ihailla Kungsgårdenin Hereford- ja SRB-nautoja ja kuivettunutta laidunmaata. Vierellä levittäytyvät vuonna 1806 palaneen Borgholmin barokkilinnan rauniot. Tunkeilijoita ja kriisiaikoja varten tielle on kolmeen kohtaan kaivettu kuopat, joiden päältä ajoneuvot kulkevat ritilöitä pitkin. Ritilät kun ottaa pois, ei perille pääse panssarivaunullakaan.

Mutta kahdensadan vuoden rauhanaika jatkuu. Vastaanottopaviljongissa myydään 95 kruunun hintaisia (10 euroa) pääsylippuja kuninkaalliseen puutarhaan.

Kiiltävien lasiovien jälkeen alkaa kävelykierros, jonka aikana voi oikeastaan ihailla useita puutarhoja: italialaista, englantilaista ja hollantilaista. Niiden lisäksi näkee Haaga-prinsessojen leikkimökin, vesiputouksen, kivipuiston ja lasten puuhatarhat.

Sollidenin naapurissa sijaitseva Borgholmin linna oli 1600-luvulle saakka yksi valtakunnan tärkeimmistä keskuksista. 

Hollantilaispuutarhan Astrid Lindgren -ruusu kukkii heinäkuusta lokakuulle.


Pilvenvalkea huvilinna hohtaa auringossa niin, että Axel Munthekin tuntisi täällä olonsa kotoisaksi. Kuningasta ei terassilla näe, sillä hän kannustaa urheilijoita Rion olympialaisissa.

Kun iltapäivä Öölannissa kääntyy illaksi, on turha enää palata mantereen puolen Kalmariin. Evästä voi hakea viereisen Borgholmin kylän Ica-marketista, josta prinsessa Madeleine käy ostamassa kassikaupalla Loka-kivennäisvettä.

Yösija löytyy paikasta, joka loksauttaa suun auki: Sollidenin naapurissa sijaitseva kuningatar Viktorian lepokoti.

Kuningatar Viktorian lepokodin italialaistyylinen rakennus on vuodelta 1847.
Lepokodiksi aikanaan perustettu talo toimii nykyään hotellina, mutta hyvin erikoisena sellaisena. Sen omistaa kuningatar Silvian suojelema säätiö, jonka varojen turvin huonehinta on saatu pysymään kohtuullisena. Herrasmiehen päiväkirja maksoi yhdestä yöstä 1195 kruunua (125 euroa).

Hotellin edustuskerroksesta avautuvat näkymät Kalmarinlahden yli. Salongissa voi istua Ephraim Ståhlin rakentamalla myöhäiskustavilaisella soffalla, kirjoittaa postikortin Lorenz Nordinin lipaston päällä ja katsella Per Krafftin maalaamaa muotokuvaa Kustaa IV Aadolfista.

Kuningatar Silvia suojelee Viktorian lepokotia.

Kirjastossa toimii myös nykyajan hassutus, langaton internet-yhteys.

Maria Eleonora Tranhjelm katselee kirjaston seinältä.
Puutarhan puolella sijaitseva pikkukirjasto on talon viihtyisin sopukka. Sen kokoelmiin kuuluvat kauniisti sidotut Carl Snoilskyn runot sekä kirjat Ryska hofhistorier ja Napoleons son. Tietenkin hyllystä löytyvät myös nykyisen kuningasperheen elämästä kertovat vuosikirjat.

Öölannissa vallitsevan vesipulan takia vettä kehotetaan säästämään. Vierailijan on siksi syytä varata mukaansa pullollinen samppanjaa.

Yöajaksi lepokodin ulko-ovet suljetaan. Kaikkialle laskeutuu täydellinen hiljaisuus.

Aamulla voi herätä alakerrasta kuuluvaan astioiden kilinään. Siellä sisäkkö ja emäntä kattavat vieraille ylellisen aamiaisen itse tehtyine marmeladeineen. Mums!

Sollidenin puutarhojen, Ica-marketin ja Viktorian lepokodin jälkeen tuntee eläneensä vuorokauden -  sellaista ihan tavallista kuninkaallista elämää.

Erland ja Mary Boström lahjoittivat lepokodille arvohuonekalut.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Taas suomalainen: Crusell on Linköpingissä edelleen suurmies

Hän on nykyinen Crusell: Tukholman Hovikapellin sooloklarinetisti Staffan Mårtensson.
Crusell siellä, Crusell täällä, Crusell kaikkialla... Enpä olisi uskonut, että Uudessakaupungissa syntynyt säveltäjä ja klarinetisti Bernhard Crusell (1775-1838) on kohonnut niin tunnettuun asemaan ruotsalaisessa Linköpingin kaupungissa.

Linköping on vähän Poria isompi paikka parin tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta etelään. Täällä Crusell johti kesäisin 1818-1836 sotilassoittokuntia ja kohosi vuosien myötä kaikkien rakastamaksi kulttuuripersoonaksi.

Nykyään kaupungissa voi ajaa Crusell-nimisellä bussilla, kuunnella konsertteja Crusell-salissa ja syödä Crusell-leivosta. Joka toinen lokakuu järjestetään Crusell-päivä, jolloin nuorelle musiikinopiskelijalle myönnetään Crusell-stipendi.

Hyppää Crusell-bussin kyytiin!

Linköpingin konsertti- ja kongressikeskuksen suurin sali on nimetty Crusellin mukaan.
Juuri nyt kaupunki on vierailun arvoinen, sillä tällä viikolla meneillään on jokavuotinen Itä-Götanmaan musiikkitapahtuma, Östergötlands Musikdagar, jonka 20 konserttia levittäytyvät Linköpingin ohella naapurikaupunkeihin ja muille lähiseuduille.

Mikä parasta, konserteissa voi kuulla Crusellin omaa orkesteria. Se tosin tunnetaan nykyisin nimellä Östgöta Blåsarsymfoniker, eli "Itä-Götanmaan puhallinsinfonikot", joka koostuu 17:sta puhaltajasta ja yhdestä lyömäsoittajasta.

Kuulin orkesteria sunnuntai-iltana Åtvidabergin kirkossa, ja hämmästyin heti sen korkeasta osaamisesta. Taikahuilu-alkusoiton fughetta, Arlesitar-sarjan ryminät tai Dukasin fanfaari sujuivat täydellisesti. Konsertin solisti, sopraano Kerstin Avemo, antoi aarioissa kaikkensa.

Eipä orkesteria turhaan pidetä Ruotsin parhaana puhallinorkesterina. Sooloklarinetissa vieraili Norrköpingin sinfoniaorkesterin sooloklarinetisti Johnny Jannesson. Voi kun olisi puhallinorkesterisoitto yhtä arvostettua myös Suomessa!

Crusellin oma orkesteri, Itä-Götanmaan puhallinsinfonikot, soitti sunnuntaina Åtvidabergin kirkossa.

Sopraano Kerstin Avemo ja Staffan Mårtensson esittivät tunnettuja ooppera-aarioita.

Konsertin kapellimestarina toimi festivaalin taiteellinen johtaja, klarinetisti Staffan Mårtensson, 52, jota voidaa kutsua nykypäivän Cruselliksi. Bernhard Crusellin tapaan Mårtensson soittaa Hovikapellissa eli Tukholman oopperaorkesterissa sooloklarinettia ja johtaa kesäisin Linköpingissä festivaalia ja konsertteja. Myös luonteeltaan hän vaikuttaa yhtä mukavalta kuin Crusellin kerrotaan olleen.

Mårtensson on johtanut festivaalia synnyinkaupungissaan vuodesta 2001. Budjetti on noin 500 000 kruunua (52 000 euroa), ja musiikkitarjontaa löytyy jazzista lastenmusiikin kautta 1960-luvun modernismiin.

Rahoitusta festivaali saa Linköpingin ohella muilta konserttipaikkakunnilta, kuten Norrköpingistä, Åtvidabergistä ja Kindasta. Sen sijaan valtion Musikverketin rahaa Mårtensson ei ole koskaan saanut. Se silminnähden kiusaa häntä. "Ruotsissa ollaan niin ylidiplomaattisia", hän sanoo.

Valtion rahan saamiseksi konserteissa pitäisi huomioida sukupuoli, etninen tausta ja yhteiskuntaluokka, Mårtensson listaa. Se kuulostaa kieltämättä hankalalta, jos järjestää klassisen musiikin konserttia, jonka teokset on säveltänyt yläluokkainen, edesmennyt eurooppalainen mies.

Mutta Itä-Götanmaalla tapahtumaa arvostetaan. Ruotsin radio välittää silloin tällöin konsertteja. Tapahtumassa kävi aikanaan Mannerheimin veljenpoika, vapaaherra Augustin Mannerheim. Sunnuntain kirkkokonsertista bongataan paroni Adelswärd, Ruotsin ainoan paronisuvun edustaja.

Mårtensson on kerran tavannut nykyisen kuninkaan. Kaarle XVI Kustaa luovutti hänelle kaksi vuotta sitten Litteris et Artibus -mitalin. "Soitatteko nyt meille jonkun trudeluttin?" kuningas oli tokaissut. No, se oli vitsi, sillä eihän Mårtenssonilla edes ollut Buffet-klarinettiaan mukana. Hän sai liittyä muiden seuraan juomaan samppanjaa.

Nykyään Mårtensson asuu Tukholman Södermalmilla, josta karauttaa 1960-luvun Crescent-pyörällään oopperatalolle joka aamu. Ahtaaksi moitittua oopperataloa hän arvostaa, mutta kaipaa yhteistyötä vaikkapa suomalaisten kanssa. "Emme ole koskaan esittäneet yhtään Kaija Saariahon teosta", Mårtensson ihmettelee.

Hovikapellin muusikot Tora Thorslund ja Calle Jakobsson esiintyivät lastenkonsertissa. Alkusoiton nimi oli ytimekkäästi "Hej-låt", eli "Heippa-laulu".

Omenat ovat vanhassa Linköpingissä kypsyneet.

maanantai 15. elokuuta 2016

Näihin kolmeen linnaan matkustat Tukholmasta tunnissa

Gripsholmin linna kohoaa Mariefredin pikkukaupungin edustalla.
Herrasmiehen päiväkirja listaa kolme kiinnostavaa ruotsalaislinnaa, joihin matkustaminen Tukholmasta kestää tunnin. Linnat ovat osa myös suomalaisten henkistä ja kulttuurista omaisuutta, sillä niissä päätettiin monen vuosisadan ajan valtakunnan asioista.

Paikan päällä on ilo huomata, että ruotsalaiset ovat hoitaneet linnoja vuoden 1809 jälkeen erinomaisella huolellisuudella. Niihin tutustumisen soisi kuuluvan jokaisen suomalaisen peruskoulun opetussuunnitelmaan.


Ikkunasyvennys Gripsholmin linnassa.
1. Gripsholmin linna. Huikea, henkeäsalpaava, mykistävä. Valtava linna kohoaa Mälaren-järven rannalla pikkuisen Mariefredin kaupungin edustalla. Epäkkään muotoiset salit ja tornihuoneet kylpevät järven selältä heijastuvassa auringonvalossa.

Näet huoneen, jossa syrjäytetty Kustaa IV Adolf 1809 kirjoitti vangitttuna eronpyyntönsä ja soitti lohdutukseksi Rackwitz-klaveeriaan. Tallella on myös kammari 1500-luvulta, jonka seinämaalauksia katselivat Erik XIV ja Juhana-herttua koulupoikina.

Yksi torneista kätkee sisäänsä Kustaa III:n käyttämän pikkuteatterin. Yläkerroksissa on näytillä Ruotsin kansallinen muotokuvakokoelma, jonka 5000 taulun joukosta löytyy niin Jenny Lind kuin Johan Ludvig Runeberg.

Käynti on täydellinen, jos varaat 3,5 tuntia aikaa höyrylaivamatkaan Tukholman Stadshusbronilta. Mariefredissä kannattaa myös tehdä kiertoajelu museojunalla. Ja kerroinko jo, että näet junan ikkunasta kuusipeuroja?


Gripsholmin linnan vanhimmat interiöörit ovat 1500-luvulta.

Tällaista näkymää katseli syrjäytetty Kustaa IV Adolf vankihuoneensa ikkunasta.

Huone, jossa Erik XIV ja Juhana-herttua lapsena asuivat.

Telemanns spelmän esiintyi lauantai-iltana Kustaa III:n teatterissa.

Museojunan kyydistä voi bongata kuusipeuroja.

2. Tullgarnin linna. Täällä asui Kustaa III:n pikkuveli Fredrik Adolf, joka suosi koristuksissa Apolloa lyyrineen.

Kuningatar Victoriasta johtuu, että linna viehättänee yhä koirienystäviä. Lemmikeistä kertoo muun muassa eteissalin kummallinen lattiamosaiikki.

Tsaari Aleksanteri Nikolai [korjattu 17.8.2016 klo 8:05] perheineen vieraili linnassa 1909, mutta yöpyi mieluummin omassa laivassaan kuin hänelle sisustetussa asuinhuoneistossa, joka yhä on jäljellä.

Suljetussa siivessä on myös asunto nykyiselle kuninkaalle, joka käyttää Tullgarnia vuosittain metsästysretkillään. Sen yhteydessä seurue kokoontuu veljenmaljoille linnan Bierstube-tyyliseen aamiaishuoneeseen.

Kuninkaan metsästysseurue kokoontuu edelleen aamiaishuoneessa.

Venäjän keisariperhe kirjoitti nimensä vieraskirjaan vuonna 1909.

Tullgarnin linna.

Enfiladen päässä näkyy linnan erikoisuus: täytetty koira.

Kuningas Gustaf V ja kuningatar Victoria koristelivat omin käsin aamiaishuoneen vaakuna-aiheet.

Koira-aiheinen lattiamosaiikki tervehtii tulijaa eteishallissa.

3. Uppsalan linna. Yliopistokaupunkiin ajaa Tukholmasta paikallisjunalla vajaassa tunnissa. Oman vierailuni ajaksi nousee kova tuuli, mikä oli aikanaan syynä moneen tulipaloon. Niistä ja monista uudistustöistä johtuen linnan aiempien ulkoasujen ymmärtämiseen tarvitaan mielikuvitusta.

Juhana-herttua käytti paikkaa edustamiseen, Erik XIV tappoi täällä mielenvikaisuuksissaan kuusi aristokraattia. Niin kutsuttujen Sture-murhien jälkeen hän karkasi lähimetsiin, mistä hänet löydettiin seuraavana päivänä.

Linnan nykyinen hahmo ja väri ovat 1760-luvulta, eikä suunniteltu pohjoissiipi koskaan valmistunut. Mahtavasta kirkkosalista ovat jäljellä rapistuneet seinäreliefit nykyisen taidemuseon puolella. Valtakunnansalia voi vuokrata juhlakäyttöön - siellä kuningatar Kristiina helmikuussa 1654 ilmoitti luopuvansa kruunusta.

Maaherra Peter Egardtilla on asunto linnan keskellä. Myös nykyisellä kuninkaalla on asunto linnassa, mutta hän ei käytä sitä.

Tässä salissa kuningatar Kristina julisti luopuvansa kruunusta.

Nykyisen taidemuseon seinillä näkyy vielä vanhan kirkkosalin koristuksia.

Uppsalan linnan ulkoasu on 1700-luvun puolivälistä. Ennen 1990-luvun restaurointia väri oli pitkän aikaa tummemman punainen.

Kuningatar Kristinan allekirjoittama kirje kuuluu Uppsalan yliopistokirjaston kokoelmiin.

perjantai 12. elokuuta 2016

Ruotsissa puhutaan paljon Suomesta - ja suomea

Suomalaista lakritsia voi ostaa östermalmilaisesta ruokakaupasta.
Suomalaisissa keskusteluohjelmissa kuulee usein väitteen: "Ruotsissahan ei Suomi kiinnosta ketään, eikä siitä tiedetä mitään."

Oma kahden viikon kokemukseni kertoo päinvastaista. Seurattuani Ruotsissa sanomalehtiä, radiota ja televisiota voin sanoa, että Suomesta kerrotaan maan kokoon ja merkitykseen nähden paljon.

Suurimmista medioista on saatu lukea muun muassa Tampereen teatterikesästä, Merete Mazzarellasta ja siitä miten Suomen Yleisradio välittää Rion olympialaiset kanavillaan (toisin kuin Ruotsissa, jossa valtiollinen televisio totesi tv-oikeuksien olevan liian kalliit).

Ruotsalaisista ruokakaupoista voi ostaa "Finncrispiä" (hapankorppua), Porvoon lakua ja ruis-sipsejä. Kirjakaupassa myydään Tuomas Kyröä, Tukholman kulttuurifestivaalille saapuu Jaakko Laitinen ja Väärä raha. Sakari Oramo on Tukholman filharmonikkojen ylikapellimestari, Berndt Arell Ruotsin kansallismuseon yli-intendentti.

Allhelgonakyrkan kohoaa keskellä Södermalmia.
Miksi sitten Suomessa toistellaan, että ruotsalaisia ei Suomi kiinnosta? Se liittynee tunteenomaiseen kansalliseen itsetutkiskeluun, joka Suomessa osataan. Siihen on jopa moni laitosteatteri ja romaanikirjailija valjastettu. "Minusta ei kukaan välitä", osaa lapsikin nyyhkiä. Suomessa suurimmista kyyneleistä saa kulttuuripalkinnon.

Heitän vastakysymyksen: kuinka monta ruotsalaista klassisen musiikin festivaalia Suomessa tunnetaan? Eeh... ööh... tjaah. Kallen mätitahna?

Tässä hyvä neuvo noin alkajaisiksi: tulkaa tänä viikonloppuna Södermalmin kaupunginosaan! Sen idyllisessä Allhelgonakyrkanissa käynnistyi eilen torstaina kamarimusiikkifestivaali, jolle maineikas ruotsalaispianisti Bengt Forsberg on koonnut ranskalaista musiikkia.

Bengt Forsberg ja Cecilia Zilliacus soittivat Saint-Saensin viulusonaatin.
Kirkon kaikki penkit täyttänyt yleisö kuunteli keskittyneesti Katarina Karnéuksen tulkitsemia Chabrierin, Messiaenin ja Duparcin lauluja. Pisimmän korren veti Zilliacus-Persson-Raitinen-trio esittämällä millintarkasti Jean Francaixin jousitrion.

Turha kai enää sanoa, että illasta ei selvitty ilman suomalaisia. Etevän jousitrion sellisti Kati Raitinen on soittanut Hovikapellissa sooloselloa 1990-luvulta saakka.

Sellisti Kati Raitinen on yksi Tukholman lukuisista suomalaismuusikoista.
Vieressäni kirkon penkissä istunut ruotsalaisnainen oli käynyt Kuhmon kamarimusiikissa vuodesta 1978 asti ja perustanut sen jälkeen miehensä kanssa samanlaisen festivaalin Ruotsin Arjeplogiin. Tämä nainen, Monika Hammar Granberg, kutsui minut konsertin jälkeen kotiinsa nauttimaan punaviiniä ja kanankoipea.

Ruotsalaiset ovat kiinnostuneita muista maista ja kulttuureista. Suomessakin voitaisiin useammin kysyä uudelta ihmiseltä: "Kuka sinä olet?"

Monika Hammar Granberg (vas.) kotinsa terassilla Elizabeth Marschanin seurassa.

Prinsessa Madeleine hääri Tukholmassa lastensa kanssa

Matkailijaryhmä ei aavista, että taustalla näkyy prinsessa Madeleine.
"Näitkö Maddea?" kysytään joskus leikillään Tukholman-kävijältä. Tämän päivän jälkeen voin vakavalla naamalla vastata: "Kyllä!" Kuninkaallisten hovitallien liepeillä lastenvaunujen äärellä häärinyt nainen paljastui nimittäin prinsessa Madeleineksi.

Arvaan, että kuninkaalliset arvostavat omaa rauhaa, joten en sännännyt lähemmäksi. Oltiin sitä paitsi kuninkaallisilla talleilla, perheen Tukholman-kodin piha-alueella.


Vaunuissa istuu prinssi Nicolas, takana prinsessa Leonore, oikealla prinsessa Madeleine.
Kuninkaallisten hevostallien päärakennus, jossa sijaitsee prinsessa Madeleinen Tukholman-asunto.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun poistuin Östermalmin katuvilinään, käveli vastaan elokuvaohjaaja Roy Andersson. Hänen kauttaan päästiinkin aika kauas Madeleinesta.


Elokuvaohjaaja Roy Andersson kaappasi Östermalmilla kainaloonsa Elizabeth Marschanin.

maanantai 8. elokuuta 2016

Rosendalin linnassa sai prinsessakin itkeä

Punaisen salongin friiseissä Odin sotilaineen tervehtii kuningas Gylfeä. Kuva: Gomer Swahn / Kungliga slotten.
Tukholman Djurgårdenin saarella sijaitsee monta turistimagneettia: Junibacken, Skansen, Vasa-laiva, Gröna Lund, Waldemarsudde ja Thielska Galleriet. Mantereelta saarelle matkaava raitiovaunu 7 on viikonloppuisin tupaten täynnä perhekuntia, mutta tyhjenee paljolti viimeistään Skansenin kohdalla.

Kannattaa jatkaa matkaa aina Bellmansron pysäkille saakka ja nousta pyökkein ja tammien varjostamaa puistotietä saaren keskusta kohden. Silloin saapuu alueen huonoiten tunnetun käyntikohteen, Rosendalin linnan maille.

Rosendalin linnalle asti ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla, eikä siihen saa tutustua muuten kuin opastetuilla kiertokäynneillä. Valokuvaaminen on kiellettyä.

Se on kuitenkin hämmentävän hieno muistomerkki empire-tyylisestä huvilinnasta, jossa ruotsalainen kansallismieli hohkaa niin eteisen koivupaneloinneissa kuin punaisen salongin friiseissä. Suuntausta kutsutaan Karl Johan -tyyliksi.

Rosendalin linna. Kuva: Janne Koskinen.
Saavuin linnaan aurinkoisena päivänä keskipäivän kiertokäynnille. Paahteesta huolimatta edustussalit pysyivät varjoisina ja viileinä, koska niiden akkunat antavat koilliseen. Saleista näki alas puutarhaan, jossa kolossaalinen porfyyrimalja kiilteli auringonpaisteessa.

Rosendalin linna valmistui vuonna 1827 kesäpaikaksi Ranskasta saapuneelle kenraali Bernadottelle, josta merkityksettömäksi pikkuvaltioksi pienentynyt Ruotsi oli tehnyt itselleen uuden kuninkaan Kaarle XIV Juhanan.

Aluemenetysten traumat kanavoituivat kansallistunteeseen. Bernadotte sai Norjan lohdutukseksi, ja varsin löyhää personaaliunionia näkee Rosendalissa vahvistetun monilla Bergeniä ja Nordkappia kuvaavilla maisemamaalauksilla.

Linnan edustuskerroksen keskellä sijaitsee lanterniinisali, Ruotsin merkittäin Karl Johan -tyylinen sisustus. Keskellä Sèvres-porsliinipöytä. Kuva: Gomer Swahn / Kungliga slotten.
Linnan sisustus kertoo monin tavoin siitä, että valtakunnan johtoon oli noussut sotilas, ei syntyperäinen monarkki. Bernadotte hoiti työnsä paremmin kuin entinen esimiehensä Bonaparte Ranskassa, minkä ansiosta Bernadotten jälkeläiset ovat edelleen Ruotsin valtaistuimella.

Sotilasteltta-aihe näkyy punaisen salongin tapeteissa ja myöhemmin valmistuneessa ruokasalisiivessä. Harvoja ulkomaisia esineitä on ylellinen Sevrès-porsliinipöytä, jonka keskelle on kuvattu näkymä Bernadotten syntymäkaupungin Paun linnasta.

Myöhemmin Rosendalin linnan edusta toimi näyttämönä yhdelle maan ensimmäisistä lehtikuvista. Vanha Oskar II näyttäytyy sen edustalla kansalle murheen kesänä 1905. Ruotsista oli taas tullut entistä pienempi, sillä personaaliunioni Norjan kanssa oli murtunut. Pylvään vierellä seisoo itkevä prinsessa Ingeborg.

Näiden valeikkunoiden takana sijaitsi kuninkaan paikka ruokasalissa. Kuningas ei halunnut ihmisten kurkkivan takanaan aterioinnin aikana. Entisaikoina oli pääsy kuninkaallisten asumusten luo vapaampaa.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Ennätysmäärä yleisöä kruunasi kesäisen konserttikiertueen

Ensimmäinen konsertti Töölönlahdella.

Hyvin se sitten sujuikin: se konserttikiertue, jota vielä viikko sitten niin kovasti jännitin.

Maanantaina pystytimme nuottitelineet Töölönlahdelle Sinisen huvilan kahvilaan ja saimme heti monen lenkkeilijän pysähtymään musisointiamme ihmettelemään. Es-duuri-kvarteton jälkeen olimme ansainneet kahvit ja lohipiirakat, minkä jälkeen siirryimme soittamaan loppukonsertin Talvipuutarhan edustalle.

Tiistaina matkasimme Hämeen Härkätien varteen Letkun pirtille, jonne saapuikin ennätysmäärä yleisöä, 73 kuulijaa, luonnonvalosta ja vanhan Euroopan harmonioista nauttimaan. Konsertin jälkeen meillä oli juuri ja juuri aikaa pistäytyä läheisen Kaukolanharjun näkötornilla virkistämässä rasittuneita silmiämme.

Keskiviikkona koitti kiertueen suurin yleisö Laukon kartanon puistossa. Satamäärin uteliaita silmäpareja tuijotti, kun puhalsin alkuun Jean-Xavier Lefèvren klarinettikvarteton. Sitten tuli Crusellia, Dohnányita, Beethovenia ja taas Crusellia. Päivä heilimöi kauniina ja kvartettomme soitto kantautui pitkälle kumpuilevan nurmen yli.

Konsertin päätyttyä tuli kartanonrouva Liisa Lagerstam säihkysilmin kertomaan, että yhden päivän kävijäennätys oli soittomme aikana jo mennyt rikki. Saimme heti uusintakutsun ensi vuodelle ja nautimme täysin rinnoin kartanon oivallisen keittiön antimista.

Tuskin olin ensimmäistä krutonkia ehtinyt purra, kun jo musikanttiystävieni kanssa laajempaa kesäkiertuetta suunnittelin. Ja juuri ennen lavalle menoa olin hermostuksissani ehtinyt vannoa, että "tämä on sitten viimeinen kerta kun klarinettia soitan"!

No, seuraava kerta on oikeastaan jo lokakuussa. Silloin julkistetaan Perttulan kyläkirja. Se on nurmijärveläinen kylä, jossa Crusell oppi soittamaan ensimmäiset sävelensä.

Elizabeth Marschan auttoi Letkun konsertin järjestelyissä.

Forssan lehden Erkki Kuronen kirjoitti konsertista asiantuntevan arvion. "Stemmat erottuivat poikkeuksellisen hienosti", hän toteaa.

Lauri Ylinen (vas.), Janne Koskinen, Jukka Ylinen ja Petrus Laitinmäki rentoutuivat konsertin jälkeen Kaukolanharjulla.